Etusivulle

Easy Km:n myynti ALD Automotivelle varmistui

Ajoneuvojen rahoitus- ja hallinnointipalveluja tarjoavan Easy Km Oy:n koko osakekannan myynti ALD Automotivelle varmistui heinäkuussa, kun Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi yrityskaupan. Governia teki tämän vuoden kesäkuussa sopimuksen ALD Automotiven kanssa Easy Km:n koko osakekannan myymisestä.

Easy Km:n ostamisella ALD Automotive jatkaa kansainvälistä kasvustrategiaansa ja nousee Suomessa suurimmaksi huoltoleasingia harjoittavaksi yhtiöksi.

Easy Km tulee osaksi kansainvälistä konsernia, joka on toiminut menestyksellisesti huoltoleasingalan asiantuntijana Suomessa jo 35 vuotta. Easy Km on Suomen suurin hyötyajoneuvojen vuokraaja ja tuntee valtion ja kuntien ajoneuvotarpeet paremmin kuin kukaan muu alan toimija Suomessa.

”ALD Automotive alan keskeisenä toimijana Suomessa on oiva ratkaisu ostajaksi. Nyt toteutuva yrityskauppaa saattaa päätökseen vaiheen, jossa Easy Km:n liiketoiminta ja kannattavuus on saatettu vakaalle pohjalle ja omistukselle asetetut tavoitteet on saavutettu. Valtiotaustaisena omistajana Governia voi luopua yhtiön omistuksesta hyvissä mielin ja keskittyä seuraaviin tehtäviin valtion erityistehtäväyhtiönä”, toteaa Governian toimitusjohtaja Timo Kankuri.

Easy Km:n ostaja on kansainvälisesti toimivan ranskalaisen ALD Automotiven suomalainen tytäryhtiö Axus Finland Oy, joka toimii leasingtoiminnassa Suomessa aputoiminimillä ALD Automotive ja Hertz Lease. Koko ALD Automotive-konsernin liikevaihto viime vuonna oli 5 miljardia euroa. Konsernin palveluksessa on 4500 henkilöä ja se toimii 37 maassa.