Etusivulle

Governia Oy:n toimitusjohtaja Timo Kankuri siirtyy eläkkeelle

Governian toimitusjohtaja Timo Kankuri siirtyy eläkkeelle 1.9.2018 alkaen. Hän on toiminut yhtiön toimitusjohtajana 1.9.2013 alkaen.

”Timo Kankuri on kehittänyt Governiasta toimijan, joka kykenee vastaamaan yhtiön toimintakentän nopeasti muuttuviin haasteisiin luotettavasti, vastuullisesti ja tuloksellisesti. Useiden kotimaassa toteutettujen hankkeiden lisäksi yhtiö on hänen johdollaan hoitanut myös haastavia kansainvälisiä operaatioita. Haluan sekä omasta että yhtiön hallituksen puolesta lämpimästi kiittää Kankuria hänen tekemästään työstä yhtiön eteen,” toteaa hallituksen puheenjohtaja Petri Vihervuori.

Governian hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan valintaprosessin. Yhtiön asioiden hoitamisesta vastaa siihen asti talousjohtaja Miki Lehtomäki.

Timo Kankuri jatkaa Governian tytäryhtiöiden Kruunuasunnot Oy:n ja Pietarin Suomi-talo Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Lisäksi hän toimii jatkossa konsulttisopimussuhteessa uuden toimitusjohtajan apuna ja
erikseen nimetyissä hankkeissa.

Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Petri Vihervuori 040-4872623
Toimitusjohtaja Timo Kankuri 050-3374688